Keskiajan talous

Keskiajan talous kehittyi 400- ja 1400-luvuilla. Se oli pääasiassa maataloutta: talonpojat työskentelivät maata ja aatelisto ja papisto pitivät omaisuutta. Kaupungeissa käsityöläiset järjestäytyivät killoiksi suojellakseen etujaan. Myös ruoka-, mauste-, viini- ja kangaskaupasta tuli tärkeä osa taloudellista toimintaa.

Keskiajan talous

Keskiajalla feodalismi oli järjestelmä, joka organisoi maataloustaloutta, kun taas kaupungeissa käsityöläiset ja porvaristo syntyivät voimalla.

Ei tästä syystä kauppa oli vähemmän tärkeä, koska se mahdollisti kaupungeille hankinnan ja raaka-aineiden ja tavaroiden pääsyn hyvin kaukaisista maista. Huomionarvoista on myös valuuttojen konsolidoituminen maksuvälineenä markkinoilla ja kirjanpidon kehitys.

Keskiajan talous: Feodaalinen järjestelmä

Keskiaikaa ja sen taloutta ei voida ymmärtää ilman feodalismia. Siten feodalismi merkitsi sitä, että suurin osa väestöstä, jotka olivat talonpoikia, oli uskollisuuden velkaa feodaalille vastineeksi suojelusta. Tämä uskollisuus sisälsi paitsi tottelevaisuuden, myös velvollisuuden maksaa veroja aatelismiehelle, jolle he työskentelivät maata.

Näin feodaaliherran järjestämästä lääninhallituksesta tuli keskiajan perustuotantoyksikkö. Tästä syystä sadon ylijäämä oli annettava feodaalille. Maksut aatelisille oli suoritettava kolikoilla tai luontoissuorituksina.

Feodalismin kädestä nousee feodaaliherra, joka esittää itsensä turvallisuuden ja suojelun takaajana vastineeksi ylijäämästä. Ja se on, että paikallisten aatelisten oli suojeltava alamaisiaan mahdollisilta hyökkäyksiltä tai hyökkäyksiltä. Toisaalta kirkko, joka myös omisti maan, toimi välittäjänä aatelisten, kuninkaiden ja talonpoikien välillä.

Keskiajan talous: Killat

Keskiajan taloudessa, joka oli pohjimmiltaan maatalous, valmistustoiminta oli taustalla. Tuotteiden valmistus oli siis kaupungeissa sijaitsevien käsityöläisten käsissä.

Yrittäessään suojella poliittisia ja taloudellisia etujaan käsityöläiset ryhmittyivät killoiksi. Jokaisella käsityötoiminnalla oli oma kiltansa (monen muun muassa savenvalajat, sepät, jalokivisepät, räätälit, kirvesmiehet, suutarit, kutojat, leipurit, leipurit ja teurastajat). Siten killoista tuli hyvin suljettuja rakenteita, joilla oli hyvin selvä hierarkia. Tällä tavalla oppipoika koulutettiin tietylle ammatille ja hänestä tuli jonkin ajan kuluttua upseeri. Seuraava askel oli siirtyminen virkamiehestä mestariksi, jossa käsityöläinen, paljastettuaan "mestariteoksensa" mestarille, saattoi nyt johtaa omaa liiketoimintaansa.

Syy ammattiliittoihin johtui valtioiden sosiaalisen suojelun mekanismien puuttumisesta. Tästä syystä saman liiton jäsenet auttoivat toisiaan sairaustilanteissa tai hoitaessaan orpoja ja leskiä.

Aiemmin selittämiemme sosiaalisen suojelun muotojen lisäksi liitto mahdollisti myös käsityöläisten taloudellisten oikeuksien puolustamisen. Tästä syystä he vastasivat raaka-aineiden saannin varmistamisesta, liittoon liittymisen ehdoista tai tuotteiden myyntihintojen asettamisesta.

Keskiajan talous: kauppa

Porvariston ja teollisuuden kasvava merkitys mahdollisti kaupan vauhdittamisen.

Tämän ansiosta kaupungeissa sijaitsevista markkinoista tuli loistava kauppapaikka. Myös väestön kasvu ja maataloustekniikan kehittyminen vaikuttivat kaupan kasvuun, koska se mahdollisti suuremman maatalousylijäämän saamisen kauppaan.

Markkinat mahdollistivat tarjonnan väestölle, mihin vaikutti myös liikenneväylien asteittainen parantaminen. Toisaalta kauppa toi mukanaan valuuttojen yleisen käytön maksuvälineenä, mikä mahdollisti rahajärjestelmän lujittamisen ja viiteyksiköiden antamisen tavaroita arvioitaessa.

Kauppa ei kuitenkaan rajoittunut alueellisiin tai paikallisiin alueisiin, vaan oli myös kaukokauppaa, jonka merkitys kasvoi 1100-luvulta lähtien. Tässä kaupan laajenemisessa ristiretkillä ja itään päin kehittyneillä kauppareiteillä on suuri merkitys. Yleisimmät vaihtotuotteet olivat mausteet, ruoka, viini, kangas ja valitettavasti orjakauppa. Siten yritteliäimpien kauppiaiden vaikutusalueet sijaitsivat Välimerellä ja Itämerellä.