Espanjan talousihme on historiassa ajanjakso, joka tapahtui Espanjassa vuosien 1959 ja 1974 välillä. Tälle Francon diktatuurin yhteyteen kehystetylle vaiheelle oli ominaista Espanjan talouden laajentuminen ja modernisoituminen.
Espanjan sisällissota tuhosi Espanjan talouden. 1950-luvulla Espanja oli vielä uppoutunut autarkiaan, vaikka on myös totta, että se alkoi saada Yhdysvaltain apua. Espanja oli pysynyt niinä vuosina kansainvälisesti eristyksissä ja talouden elpyminen eteni hitaasti.
Presidentti Francisco Franco kannatti Espanjaa, joka ei ole riippuvainen kolmansista maista. Kun otetaan huomioon maan heikko teollistuminen, riittämättömät taloudelliset, elintarvike- ja luonnonvarat, tämä oli käytännössä mahdotonta. Näin ollen Espanja säilyi Yhdysvaltojen tuesta huolimatta talous, johon valtio puuttui voimakkaasti. Lisäksi valtiolla ei ollut riittävästi kapasiteettia maksaa kipeästi kaivattua talouden modernisointia.
Tuolloin Espanjan taloudellinen diagnoosi oli monimutkainen: maa kärsi inflaation vaikutuksista, kun hinnat nousivat ja valtion valuuttakurssit heikkenivät melkein joutuessaan maksukyvyttömyyteen.
Teknokraatit ja vakautussuunnitelma
Hallituksen teknokraattien tai teknisten asiantuntijoiden kanssa vuoden 1959 tienoilla oli tarpeen edistää vakautussuunnitelmaa Espanjan talouden saattamiseksi nousuun. Näihin teknokraatteihin kuuluivat Mariano Navarro Rubio valtiovarainministeriön johtajana ja Alberto Ullastres, jolla oli kauppasalkku.
Vuoden 1959 vakautus- ja vapauttamissuunnitelman suuria tavoitteita oli torjua inflaatiota tasapainottamalla palkkoja ja hintoja ja lisäämällä avoimuutta ulkomaisille markkinoille. Toisin sanoen sillä oli tarkoitus antaa enemmän vapautta viennille ja tuonnille. Kaikki tämä johtaisi pesetan devalvoitumiseen ja antaisi Espanjalle mahdollisuuden saada apua Kansainväliseltä valuuttarahastolta ja Euroopan taloudellisen yhteistyön järjestöltä.
Yleisesti ottaen tavoitteena oli siirtyminen autarkisesta taloudesta moderniin kapitalistiseen talouteen. Franco, joka oli haaveillut Espanjasta, joka pystyisi elättämään itsensä ilman ulkopuolista riippuvuutta, suhtautui epäluuloisesti näihin ideoihin. Hallitukseen avattiin suuri jaosto, koska armeija, Falange ja Teollisuusinstituutti lyöivät vetoa autarkian jatkamisesta. Päinvastoin, Espanjan keskuspankki sekä kauppa- ja valtiovarainministeriöt puolsivat talouden nykyaikaistamista ja sen avaamista ulkopuolelle.
Näin ollen diktaattori päätyi suurella vastahakoisesti hyväksymään teknokraattien ehdottamat talousuudistukset. Ja juuri se, että he suunnittelivat Espanjan talouteen kohdistuvia uhkia, kuten maan konkurssia ja energiaongelmia.
Tällä tavalla hallitus ei käyttänyt niin liioiteltua talouden valvontaa. Tulleja alennettiin, palkkojen ja hintojen tasapaino saavutettiin ja julkiset menot ja liiallinen velkaantuminen saatiin hallintaan. Samoin kaupan avautuminen ulkomaille mahdollisti ulkomaisen pääoman pääsyn markkinoille.
Yhteenvetona voidaan todeta, että otettiin suuri askel kohti taloudellista vapautta, mutta poliittinen vapaus puuttui edelleen.
Espanjan talousihme: Suuri talouskasvu
Aluksi vakautussuunnitelman tulokset olivat pettymys. Yritysten tuottavuus laski, työväenluokka menetti ostovoimaa, asuntojen hinnat nousivat ja työttömyys lisääntyi. Nämä alustavat tulokset olivat tyypillisiä suuren taloudellisen sopeuttamisen toteuttamiselle
Muutamista toivottomista ensimmäisistä kuukausista huolimatta teknokraattien edistämät taloudelliset toimet alkoivat tuottaa hedelmää noin vuoden 1961 tienoilla. Siitä hetkestä lähtien Espanjan talous kasvoi hyvää vauhtia ja kirjasi todella merkittäviä lukuja vuodesta 1963 eteenpäin.
Tämä Espanjan talouden nykyaikaistaminen mahdollisti maan teollistumisen, minkä ansiosta teollisuustuote kasvoi enintään 160 % 1960-luvulla. Asukasta kohden laskettu varallisuus kasvoi myös dramaattisesti, kun asukasta kohti laskettu BKT kasvoi 98 prosenttia vuosina 1960-1970.
Tekijät, jotka aiheuttivat Espanjan talousihmeen
Espanjan talouden hyvän kasvun mahdollistaneet ulkomaisen pääoman saapuminen, työvoiman poistuminen ulkomaille ja matkailun lisääntyminen.
Ja tosiasia on, että monet ulkomaalaiset turistit, jotka saapuivat etsimään aurinkoa ja rantaa, helpottivat ulkomaan valuutan tuloa, josta tuli valtiolle loistava rahoituslähde.
Toisaalta ulkomaisten investointien tulo johtui halvemmasta työvoimasta. Työläisten mielenosoitusten tukahduttaminen, lakko-oikeuden tunnustamatta jättäminen ja alhainen verotaso vaikuttivat paljon siihen.
Myös espanjalaisten työntekijöiden muutto ulkomaille oli tärkeä rooli tässä laajentumisessa. Näin ollen työttömyysluvut laskivat ja omaiset saivat osan ulkomailla työskennelleiden omaisten palkasta.
Teollisella tasolla virikkeitä antoivat hallituksen vuosina 1963-1975 käynnistämät kehityssuunnitelmat. Näin valtio rohkaisi yrityksiä investoimaan avainaloilla lainoilla, tukilla ja verovapautuksilla. Kaikkeen tähän on lisättävä, että valtio edisti niin kutsuttujen "kehitysnapojen" kautta muun muassa Burgosin, Sevillan, Valladolidin tai Vigon kaltaisten kaupunkien teollistumista.
Ja kaikkeen tähän, mitä kommentoimme, kaikkia näitä kasvuja, teollista kehitystä, ulospäin avautumista, pääoman tuloa, matkailun nousua, muiden tuona aikana tapahtuneiden tapahtumien joukossa, on se, mitä me kutsumme "ihme taloudellinen espanja".